keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Paras löytöni koskaan facebook kirppikseltä ! RAKASTUIN !


Bongasin Facebook kirppiksellä, että joku myi uutta 2016 vuoden kalenteria.
Kalenterissa oli niin ihanat kuvat ja juuri minunlaiseni väritys, että se oli pakko saada.

Olen kalenteri ihminen, kirjoitan kalenteriin kuin päiväkirjaani, liimaan kuvia ja muistoja.
Meni monta vuotta oppia elämään kalenterin kanssa, aina ostin kalenterin täytin ensimmäiset 2kk ja sitten se jäi.
Viimeksi ostamani kalenteri on ensimmäinen kalenteri jonka onnistuin täyttämään melkein alusta loppuun asti.
Edellisen kalenterin hommasin aluksi siksi, että halusin kirjoittaa raskausajastani paljon ylös.
Lopuksi siitä tuli sellainen muistojen päiväkirja.

Toivon, että minun motivaatio ja innostus pysyy myös tämän kalenterin alusta loppuun.

Ainoa tämän kalenterin miinus on, että muovitaskuja ei ole lopussa.
Siellä olen aina halunnut säilyttää valokuvia.
Ehkä minä hieman tuunailen tätä kalenteria, niin löytyy paikka sitten kuvillekin.

Kalenteri on :
Jeanned´Arc Living -merkkinen
Koko on: 15*21cm
Sivumäärä on: 160
Kannet ovat kovat.
(Googlettamalla löysin muutamia nettikauppoja jotka tätä myy, noin 20e hintaan.)


Kalenteri on täynnä aivan ihania kuvia.
Joita haluaa vain selata uudestaan ja uudestaan.


Jokaiselle viikolle on oma mietelause.



Viikonpäiville löytyy hyvin kirjoitustilaa.
Mahtuupa tänne onneksi muutamia leffalippuja ja muita kiinnittämään.

Jokaisesta kuukaudesta on selkeä yhteenveto.



Kalenterissa on myös kirjanmerkkinauha, jotta kätevästi löytää heti oikean päivän.
 
Nyt vain odotan tammikuuta, että pääsen täyttelemään kalenteria !
 
Millainen kalenteri sinulla on ? Onko sen ulkonäkö/ ominaisuudet tärkeitä?
Oletko aktiivinen kalenterin täyttäjä ?
 
 
Terkuin:
Napamassujen Mami

9 kommenttia:

  1. Todella ihanuuksien ihanuus. Kiitos linkkivinkistä. Tuohan on aivan pakko hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On kyllä kertakaikkisen romanttinen ja hempeä kalenteri !

      Poista
  2. Ihana, että löysit juuri omanlaisesi kalenterin. Mietelauseet ovat aivan mahtava lisä! Oma kalenterinion perhekalenteri, johon saan kirjoitettua kaikkien menot ja muutakin. Tilaa on pakko olla paljon tai arki kaatuu. Mietelauseet olisi ihana lisä omaanikin. :) Aurinkoista päivää. <3

    VastaaPoista
  3. Hieno kalenteri Ja kiva postaus! Meillä on Curious Noora Pirkko seinäkalenteri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !<3
      Seinäkalenterit ovat kyllä hyviä, meillä Ikkä on vain hieman laiska tuijottamaan sitä. Joten totesin, että minulle kätevämpi pitää mukana kulkevaa kalenteria :)

      Poista
  4. Oi aivan ihana! Kalenteri tulisi kyllä olla kirjana, sillä luurihan meni säpäleiksi, enkä päässyt kalenteria enää kurkkimaan ja sinne meni kaikki info. Nyt vaan pään varaan joudun luottamaan, se ei oikein toimi... Höööh... Riviera Maisonin kalenteria keräsin useamman vuoden. :)

    Hyviä unia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa kun puhelimesi hajosi:(
      Itse olen joskus kun oma puhelin hajosi, kironnut sitä että kun numerot siirtyy sim kortilta uuteen puhelimeen mutta miksei kalenteri tallennukset voi myös siirtyä..

      Tsemppiä kalenterittomuuteen !

      Hyviä öitä <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kalenterin kuvat ovat niin lumoavia, että nyt tullut selattua sitä vain uudestaan ja uudestaan :D

      Poista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !