sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Napan ja mamin kuukeksit

Jooo leivotaan kuukeksejä,
kuuluu meidän keittiöstä lauantaina.
Ikkä huutelee vielä tietokoneen ääreltä: Laittakaa niihin lakritsia kanssa !

Koko paistamisen ajan Napa istui uunin edessä, ja totesi:
Nää kuukeksit on kyllä todella suuuuria.

Tällaisia meidän coociesta tuli:

 Ja näin ne valmistui..

Tarvittiin:
150g margariinia, meillä juoksevaa flooraa.
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
2tl vanilijasokeria
1 muna
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,5tl soodaa
0,5tl suolaa
n. 2dl erilaisia suklaarouheita, karkkia ym.

Vaahdota kevyesti rasva, muna ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa keskenään.
Sekoita vaahto ja kuivat aineet keskenään ja lopuksi lisää siihen suklaarouheet.

Lusikoi pellille, me laitoimme yhdelle pellille aina 5 taikinapalloa.

Paista noin 8 minuuttia 200asteessa.
Me käytimme meidän uunissa alatasoa.

psst..
Itse olen aika huono pitämään mitään keittokirjoja.
Kerran kahvilassa ollessani myyjä kysyi minulta jutellessamme:
Sattuisiko sinulla olemaan sitä valkosuklaamutakakun ohjetta mukana?
Ja eihän mulla sitä juuri sillä hetkellä laukussa ollut.
Mutta siitä lähtien olen laittanut minun lempireseptini kalenterin takana oleviin muistisivuihin.
On sitten vuosien päästä myös mukava katsella mitkä reseptit ovat olleet sinä vuonna suosikkejani.


Ihanaa alkavaa viikkoa !

Toivottelee: Napa ja Mami





3 kommenttia:

  1. Niin siis öö.. Tyhmä minä mut ku puhut lusikoimisesta ja taikina pallosta ni vedetäänkö pellille eka taikina pallo joka sit lusikoidaan tasaiseksi ??:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Kiitos kysymyksestä.
      Eli me olemme lusikalla ottaneet taikina nokareet pellille- eli pallot.
      Taikina paistuessaan on levinnyt keksin muotoon.

      Pellille laitoimme 5 taikina nökärettä/ palloa koska keksit leviävät paistamisessa.

      Poista
  2. Pitääkin kokeilla tätä ohjetta :)

    VastaaPoista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !