tiistai 29. maaliskuuta 2016

Uusi aamuihminen

Uskokaa, minäkin vasta nyt uskon että kyllä, minä olin puoli 7 tänä aamuna lenkillä.
Ihminen joka muuten nukkuisi niin pitkään kuin vai saisi.

Oli kyllä kertakaikkisen ihanaa olla aamulenkillä, havahtua lintuauraan ja siihen  kuinka kaupunkia rakennetaan ympärilläni.

Aluksi ajattelin että aloitan tekemään listaa kevään tulevista muutoksista elämässäni sekä keväisitä hankinnoista ja askareista.
Ajattelin kuitenkin hypätä vielä isosta askeleesta pienen askeleen taakseppäin ja suunnitella viikkoani.

Tiistainen viikkosuunnitelma,  sopivan lyhyelle viikolle koostuu näistä asioista:

-Meillä syödään tällä viikolla ainakin jotain pataruokaa.
-Massun keväthaalari täytyy käydä ostamssa, ja siihen kaveriksi kutoa tähtituubihuivi.
-Ostin eilen kirppikseltä farkut tuunattavaksi,  joten siisä myös tietynlainen projekti tälle viikolle.
-Me mennään myös Navan kanssa elokuviin tällä viikolla.
-Itseään hemmottelua ei myöskään saa unohtaa, joten täytyy sillekin omistaa aikaa tästä viikosta.
-Aijon myös alkaa aamuihmiseksi, (katsotaan olenko huomenna samaa mieltä:D)
ja aloittamaan aamulla lenkkeilyn.

Miltä siellä viikko näyttää?:)

Aurinkoista tiistaita kaikille♥
Lämpimät tervetulotoivotukset uusille lukijoille♡

3 kommenttia:

  1. Mä rakastan aamuja, kunhan saa herätä ilman herätyskelloa. Eli siis en rakasta kovinkaan usein :D Täällä viikko on vielä ihan auki normaaleja viikkorutiineja lukuun ottamatta.

    VastaaPoista
  2. Aamulenkit on niin parhautta<3

    VastaaPoista
  3. Ihanat suunnitelmat! Minä olen myös aamuihminen mutta loppuperhe taas ei.. :) meillä viikko menee lomaillessa! Aah.. Ihan parhautta! <3

    VastaaPoista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !