maanantai 4. huhtikuuta 2016

Mansen blogikirppis 2016

Ooooii taas se oli täällä, ja entistä isommilla tiloilla, ihanilla ihmisillä ja huikeella goodiebagilla.
Sori jo etukäteen, ei voi kuin hehkuttaa♡♡

Ihmisiä oli paljoooon, mutta minä olin siellä jo 10 jonottamassa tyytyväisenä:Dd

Ja kyllä sitä löyty taas ja vaikka mitä, mutta uskokaa tai älkää eipä mennyt paljoa rahaa.
Mukaan tarttui ihania sisustuskoreja, puinen kalenteri, ihania kynttilöitä, paita ja ylisuloinen mekko.
( Ja nyt illan vaikea päätös, puetaanko huomiseen seikkailuun ylisöpö mekko vai ihana paita.♡)

Goodiebagista löytyi ihania juttuja, anteeksi että tässä postauksessa joka toinen sana on ihana. Mutta ku ne oli vaa ni ihaniiaaaaaa♡:D

Mm. Herbinan hiuslakka testattiin tänää, ja todettu ihanan tuoksuiseksi ♡
Lisäksi löytyi Finlayssonin essua, rasvaa, puurohiutaletta ( testattu♡) ja kasa alennuskortteja.
Ja tietenkin huippu hienolla painatuksella kangaskassi.

Anteeksi hehkutus, kiitos järjestäjille, ja kaikille muille kirppiksen väelle ♡

Mukavaa alkanutta viikkoa, aurinkoa ja keväisiä päiviä!

Ps. Sydämellisesti tervetuloa uudet lukijat.

Pppsst. Lähiviikkoina luvassa aivan huikeita juttuja, ja arvontoja.
Vielä hetken aikaa yritän olla paljastamatta kaikkea..;D

Mami

Pppppssst. Huomenna kokeillaan taas videohommeleita, ja video julkaistaan sitten ke:)

17 kommenttia:

  1. Oi miten kiva lahjakassi ja ihanat paitalöydöt. Hih ja ihanahan on ihana sana, viljellään vaan. <3

    VastaaPoista
  2. Siis mitä mitä? mikä ihmeen blogikirppis 2016? Oon täälä ihan hoomoilasena.. :D Voi vitsi, ihania löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täällä Tampereella on aina sillon tällöimn blogi kieppis, yleensä kai kerran vuodessa.
      Suosittelen kyllä ehdottomasti!♡

      Poista
  3. Täällä kans yks hoomoilanen..voi hitsi kun olisi ollut ihanaa olla tuolla!

    VastaaPoista
  4. Voi että mitä ihanuuksia! Olisin kyllä minäkin innolla ollut tuolla!!! Ihania juttuja olet kyllä saanut!

    VastaaPoista
  5. Onpa ollut kivan oloinen kirppis! Täytyy itsekin joskus mennä blogikirppikselle, kun tulee mahdollisuus =) Tuolla oli noita ihania pieniä yövaloja, joita olen himoinnut =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo yövalot ovat kyllä super söpöjä ♡

      Ihanaa alkanutta viikkoa!♡

      Poista
  6. Harmitti, kun en itse päässyt tonne!

    VastaaPoista
  7. Voi mitä kaikkea olet löytänyt ja miten paljon, olet varnasti onnellinen. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

    VastaaPoista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !