tiistai 21. kesäkuuta 2016

Panda synttärit

                                      Simble the best



Onnistuin ! Jiihaa, meinaan yksinkertaisissa, melko   stressittömissä ja helpoissa lastenjuhlissa.

Heti aluksi haluaisin jakaa muutaman minun vinkkini lastenjuhliin:

- Ei liikaa tarjottavaa.
Meillä oli täytekakku, suklaakakku sekä focacciaa.
Kaikki oli helppoja ja nopeita valmistaa, ja niiden valmistaminen vei vain tunnin ennen juhlien alkua.
Lisäksi oli keksejä ja pieniä karkkikippoja.

- Perus siisteys riittää.
Usein tulee stressattua kodin siisteydestä, ehkä jopa liikaakin.
Ennen juhlia ostan ilmanraikastimia  sekä vessan raikastimia, sijoitan ilmanraikastimet erihuoneisiin.
Näin koti tuoksuu ihanalta, mutta aikaa liialliselta puunaamiselta säästyy.

- Valitse itselle ja lapsille mukavat vaatteet päälle!

- Itse tykkään aidoista kukkasista, ja siksi melkein joka juhlissa meiltä löytyykin jonkin sortin kukkia.
Kukat tuovat väriä, sisustusta sekä ihanaa tuoksua.

- Ainiin, näitä synttäreitä järkkäillessä lempiasiani oli:
teippi. Joskus taannoin ostin mustaa teippiä, painetulla tekstillä.
Teippi oli oiva tapa koristella mm. karkkikuppeja, lahjapusseja sekä tarjoiluastioita.

- Ikean muovikehykset ovat myös yksi juhlieni vakio kaluste.
Niitä on helppo käyttää juhlista toiseen, vaihtamalla vain teemaan sopivat kuvat.
 



Tällaiset juhlat tälläkertaa!
Seuraavaksi on vuorossa omat synttärit, ystävän lapsen synttärit sekä Navan 5v synttärit!<3

Huomenna jaan blogissa uuden lempi reseptini!
Nyt jo niin täpinöissäni, etten malttaisi odottaa huomiseen!
Huomenna blogissa luvassa myös jotain muuta super super kivaa!

Ihanaa alkavaa viikkoa<3!
Aurinkoa!
- Mami
 

13 kommenttia:

  1. Ihana panda teema ja kivan näköistä! :)

    Focaccia on yksi mitä leivon aina silloin tällöin. Helppoa ja hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3

      Minä olen myös tykästynyt focacciaan, juuriki sen helppuden vuoksi :)
      Helppoa iltapaa sekä tarjottavaa.

      Aurinkoa!

      Poista
  2. Oi, kivoja Panda-juttuja! Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Meidän Sofian lempieläin on Panda ja pienestä asti on nukkunut Panduliini kainalossa, joka on kulunut ja rakastettu. Puhui pienenä pandakieltäkin. :) Onhan pandat ehdottomasti ylisöpöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi suloista<3 Meillä myös Navalla on erittäin rakas panda pehmo, joka saa lämpöisiä rutistuksia iltaisin.

      Pandat on kyllä söpöjä! Niin oikeasti kuin piirrettyinä !<3

      Aurinkoa!

      Poista
  4. Kivan oloiset synttärit.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihanan näköisiä juttuja <3 Meillä myös tyttöjen aina unikavereina pandat :) Ihania kesäpäiviä teille!

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanan näköisiä juttuja <3 Meillä myös tyttöjen aina unikavereina pandat :) Ihania kesäpäiviä teille!

    VastaaPoista
  7. Meilläkin tyttö rakastaa pandoja! <3 Synttärit lähestyy ja panda teema olisi juuri sopiva mutta kerttisastioita ei tahdo löytyä tällä teemalla! Mistä olet servetit löytänyt??

    VastaaPoista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !