maanantai 15. elokuuta 2016

Syntymäpäivät Koiramäellä !

 Päivä oli niin uskomattoman upea, etten edes tiedä mistä kertoisin ensimmäisenä!

Meidän Navan 5v juhlat vietettiin Särkänniemen Koiramäessä sununtaina ! 
 
Olimme varanneet Koiramäestä synttärisankarille ja vieraille Raatihuoneen, johon olimme tilanneet ihanan suklaakakun ja muuta tarjottavaa.

Ohjelmaa ei itse tarvinnut tällä kertaa keksiä, vaan Koiramäki tarjosi ohjelmaa jokaisen lapsen makuun.

Kakun syönnin  jälkeen kiertelimme Koiramäellä, tekemässä juustoa, kurkkaamassa drakkulan huikeaan linnaan ja kävimme narunvedossa.

Sen jälkeen kokoonnuimme katsomaan Tassuteatterin näytelmää.

Tassuteatterin jälkeeen olimme varanneet opastetun kierroksen Koiramäessä, ja se olikin lapsien ehdoton suosikki!
Lapset pääsivät ruokkimaan Koiramäen eläimiä sekä silittelemään ja rapsuttelemaan suloisia otuksia.
Kokemus oli niin ainutlaatuinen, että koko kotimatka puhuttiinkin siitä kuinka ihanaa oli ollut päästä pikkuisten koiranpentujen aitaukseen.

Kahvila Guggelbööstä löytyi ihanat tarjoilut juhliimme!<3

 


Conffektista löysin pienet, puhallettavat foliokirjaimet sekä numeron!
Todella käteviä, sillä ei tarvinnut lähteä ostamaan heliumsäiliötä.
(https://www.confetti.fi)

Vieraille muistoksi olimme askarrelleet ämpärit, joista löytyi hieman nameja, saippuakuplia sekä tarroja.
Liimasimme ämpäreihin liitutaulutarrat, joihin kirjoitimme jokaisen vieraan nimet.


Raatihuoneen tilat yllättävit minut todella positiivisesti!
Keskellä oli pitkä pöytä, jonka ympärille kaikki mahtuivat istumaan.
Huone oli tunnelmallinen, ja tauluissa riitti tutkimista lapsilla.
Mikä eniten yllätti oli se, että Raatihuone oli todeella hiljainen.
Koiramäen tai huvipuiston ääniä ei sinne kuulunut.
 
                       Tekemistä, kokemista ja nähtävää riitti! 
                             Tassuteatterin esitys oli hauska !
 Se sai myös lapset hyvin kerääntymään yhteen, ja rauhoittumaan
                              hetkeksi.

Sade hieman harmitti meitä aikuisia, onneksi lapset nauttivat ulkoilusta säällä kun säällä !
Koiramäestä löytyi myös paljon suojaisaa tekemistä kuten juuston tekeminen oli Navasta todella hauskaa!

Haluan todella lämmöllä kiittää Särkänniemen henkilökuntaa< 3!
Asiakaspalvelu oli todella hyvää, ja meidän juhlaväki sai ihanan lämpimän kohtelun!<3

Mikäli haluatte kuulla lisää syntymäpäivistämme vastaan mielelläni kysymyksiin.

Jos syntymäpäivät Särkänniemessä kiinnostavat, kysy ihmeessä 
heiltä lisää ! He  taatusti vastailevat mieluusti kysymyksiin ja voitte räätälöidä juuri teille sopivat juhlat!
http://www.sarkanniemi.fi/

                       Ihanaa viikkoa kaikille !
                        Onnea Navalle 5v ! 
       Kiitos Navan isi sekä kaikille vieraille iso kiitos!
      Lämmin kiitos myös Särkänniemen henkilökunnalle!

                    <3. Mami

5 kommenttia:

  1. Ihanat synttärit ja ihana paikka! <3
    Me ei olla koskaan oltu tuolla Koiramäessä, mutta olen useammasta blogista tänä vuonna nähnyt siitä kuvia ja sinne on kyllä joskus mentävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Suosittelen kyllä todella lämmöllä ! En jaksaisi enään odottaa Koiramäen joulua <3!

      Poista
  2. Oli ihanat juhlat! Tuukka puhu niistä vielä seuraavanakin päivänä:)

    VastaaPoista
  3. Oo onnea Navalle ja ihana paikka pitää synttärit! <3 Sadesää toki harmittaa, mutta onneksi lapset nauttivat säällä, kuin säällä. Kivaa elokuun jatkoa teidän ihanalle perheelle <3

    VastaaPoista
  4. Varmasti kivat juhlat ja kiva paikka! En ole koskaan käynyt, mutta kuulostaa hienolta paikalta.

    VastaaPoista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !