perjantai 25. maaliskuuta 2016

AÄ = Aidosti onnellinen äiti

Viimeaikoina olen pohtinut paljon omaa äitiyttäni.
Tänään illalla istuin saunassa ja mietin kuinka onnellinen päivä minulla on takana.
Ja mikä siitä teki niin erityisen onnellisen oli se, että näin lapsieni hymyilevän aidosti useasti.
Pohdin sitä, että kyllä, olen aidosti onnellinen äiti.

Aamulla Napa löysi pääsiäispupun kartan ja lähti munanmetsästykseen.
Voi sitä ilon ja riemun määrää! Kartta laitettiin lopuksi Navan askartelupöydälle säästöön, olihan se ollut niin hieno.

Tein viikonloppuiseen tapaan aamupalabrunssin jota nautimme pitkään, aamuaurinkoa ihastellen.

Sen jälkeen lähdimme Navan kanssa metsäretkelle.
Napa oli retkikunnan johtaja sekä luonnontieteilijä minä lintutieteilijä.
Retkellä näimme paljon erilaisia jälkiä lumessa, kauniita maisemia ja mielenkiintosia koloja.
Meillä oli hauskaa, niin hauskaa että parituntia vierähti äkkiä ulkona.

Ulkoilun jälkeen maistui lammaspata, sekä jälkkäriksi suklaamunat.

Iltapäivällä katselimme lastenohjelmia tabletilta Navan kanssa sylikkäin.

Loppuillasta rakensimme legoilla sekä teimme junarataa.
Olemme pystyttäneet myös lasten teltan olohuoneeseen, ja siitä on tullut Navan ja Massun aivan ykkös paikka.

Ilta oli hyvä päättää saunomisella.

♡Päivän aikana näin ihanan monta hymyä, kuulin kaunista naurua ♡

Millainen oli teidän pitkäperjantai?

♡: Mami

8 kommenttia:

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !