maanantai 21. maaliskuuta 2016

Blogini tarina

Sain ihanan blogi haasteen, ihanasta blogista Tänään kotona ♥
http://lkotona.blogspot.fi

Napamasusujen tarina

Blogia suunniteltiin yli vuosi Ikkän kanssa.
Kirjoittamaan piti aloittaa Massun ollessa vielä massussa, mutta loppujen lopuksi se ei oikealta ajankohdalta tuntunut.
Ikkän kanssa aloitin kirjoittamaan blogia viime syksynä, Massun olessa pari kuukautta.

Aluksi kirjoitinme blogia aktiivisesti, sitten tuli pysähdys.
Ja hiljaisuus noin kuukaudeksi.
Tavallaan koko elämä pysähtyi.
Hilajisuuden jälkeen sain innon ja blogista elämäntavan.

Blogia kirjoittelen tällä hetkellä pääsäännöllisesti yksin.

Merkittävintä on ollut huomata, kuinka hiljaiselomme aikana lukijat odottvat meitä uskollisina.
Se tuntui mahtavalta ja siitä sai paljon voimaa.

Olen myös huomannut kuinka muiden blogien luku on minulle todella tärkeää, kuinka se tuo sisältöä ja iloa päiviin.
Nyt viikon kiireiden keskellä en ole päässyt paljoa blogeja lukemaan ja tuntuu kuin olisin elänyt viikon ilman hyviä ystäviä.
Se hymy, nauru ja ilo mitä monet blogit välittävät tarttuu niin aidosti tänne ruudun tälle puolelle että en malta odottaa kun pian pääseen katsomaan ihanien ihmisten blogivideoita.

Blogini tarinan kohokohta ja itselle tärkein asia, mitä olen bloggaamisesta saanut on:
Aito ilo , se ilo mitä saan sekä se ilo mitä toivon että ihmiset Napamassuilta saa.

Kiitos haasteesta Lauralle ♥

Haastan mukaan:
Ihanan siskoni Nooran ♡
Såfin, lapsiparkki ♡
Nanna, tellujapikkutary ♡
Katri,kotonajakaupungilla♡

Säännöt 

Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa.) Saat osallistua vasta saatuasi haasteen. (Ja niitähän voi vaikka pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)Kirjoita ja julkaise oma tarina blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsiltä, voit haastaa jonkun toisen. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. Mikäli olet instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina- haasteen käynnisti KOTOTEKO-blogi

10 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta♥ Vastailen siihen heti kun ehdin :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos paljon haasteesta! <3 Tää onkin mun eka blogihaaste =) Mulla on nyt tulossa aika paljon pääsiäiseen liittyviä juttuja, mutta viimeistään ensi viikolla vastaan haasteeseen =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♡♡ innolla jään odottelemaan!
      Ihanaa pääsiäistä!♥

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! <3 Olenkin tainnut vastata #blogisitarina-haasteeseen jo mutta minkäs tietää jos innostuisin uudestaan kertoilemaan näistä asioista..

    VastaaPoista
  4. Kiva oli lukea näin uuden lukijan omianisuudessa ajatuksiasi blogistasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ ja tervetuloa napamassujen blogin matkaan ♥

      ihanaa pääsiäisen aikaa !

      Poista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !