perjantai 4. syyskuuta 2015

Valmiina, paikoilla,hepp. Nyt eikun menoksi !

                                            - Viikonlopun käyntiin starttaaminen-

( Perheen Mamin piti kirjoittaa teksti jo eilen, mutta päivän menojen jälkeen uni tuli koko perheelle.
Niinpä kirjoittelu siirtyi tälle illalle.)

Meillä usein otetaan varaslähtö viikonloppuun, niin myös tänä torstaina.
Navan kerhon jälkeen suuntasimme Ikeaan pienille leluostoksille.
Itselleen Napa valitsi junasillan ja pikkuveikalle pehmolelun.
Tämän jälkeen suuntasimme kotiin syömään ja päiväunille.

Kotiin tultua Ikkä kertoi lukeneensa Aamulehdestä, että keskustorilla olisi Särkännimen tapahtuma.
Tapahtumassa oli luvassa jäätelöä, koiramäen hahmoja, merirosvolaivaa ja vaikka mitä.
Siellä oli myös Särkänniemen ranneke tempaus, missä helium pallojen sisään oli laitettu ranneke.
Pallon rannekkeella pääsee lauantaina ( huomenna) Särkänniemeen sekä saa sieltä pienen lahjan.
Ikkä onnistui taivaalle lentävistä palloista nappaamaan meille 5, joten saimme viisi ranneketta.
Niimpä huomenna minä ja Ikkä suuntaamme kohti Särkänniemeä ja laitamme päämme aivan sekaisin hurjissa laitteissa  :)

Keskustorilta lähdettyämme ajamaan kotia kohti, ehdotin josko menisimme Hoploppiin  leikkimään.
Kun vettä satoi taivaan täydeltä, oli hyvä hetki mennä purkamaan Navan energiaa trampoliineihin ja pallomeriin.
Hauskuutta riitti, ja minunkin kunto nousi Navan kanssa juostessa ja kiipeillessä.
Hoplop on kyllä kaikin puolin hyvä paikka viettää sadepäivää.

Päivän jälkeen oli mukava istahtaa kotona pöydän ääreen syömään iltapalaa ja puhumaan päivän tapahtumista.
Kyllä uni tuli koko perheelle todella nopeasti !

Ihanaa viikonloppua teille kaikille !





Ihanaa viikonloppua kaikille ! Toivottavasti aurinko näyttäytyisi !
Napamassun Mami kiittää ja koko poppoo kumartaa !
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !