maanantai 19. lokakuuta 2015

Näin alkoi meidän ristiäisten toteutus



                                            Meidän näköiset ristiäiset :

Kun Massu syntyi, oli aika alkaa miettimään ristiäisiä.
( Toki olimme hieman katselleet ja puhuneet niistä jo raskausaikana.)
Meille oli ehdottoman selvää se, ettei niitä järjestettäisi kotona vaan että haluaisimme kaikki valmiina.
Aluksi mietimme merimiesteemaa, mutta koska ristiäisten ajankohta siirtyi syksyyn niin luovuimme siitä ajatuksesta.

Tällaista muistilistaa tein hieman suunnittelu vaiheessa:

-Mietimme nimeä
- Varasimme papin
- Päätimme ketä kutsuisimme
-  Päätimme ja varasimme juhlapaikan sekä suunnittelimme tarjoilun.
- Lähetimme kutsut
- Tilasimme kukkaset
- Suunnittelimme vaatetuksen
- Varasin kampauksen
- Ostimme kummeille lahjat
-Tapasimme papin
- Haimme koristeet, askartelimme ja  nousimme kukkaset

Aamulla:
- Minulle tehtiin kampaus
-  Juhlapaikalla laitoimme kaitaliinat, koristeet sekä kastepöydän valmiiksi.
Meillä oli vieraille myös paikkakortit sekä pienet suklaarasiat. Joissa oli Damenbergin valkosuklaa autot.
- Kummit hoisivat Massun kastemekon pukemisen ja hänen syötön, joten itsellemme jäi aikaa viimeistellä juhlatilaa.



Juhlasuunnittelussa otin huomioon:

- Halusimme järjestää ristiäiset meille ja vieraillemme parhaassa ajankohdassa.
Niin päädyimme sunnuntai aamuun, kello 10.
Näin lapset eivät olisi vielä väsyneitä ja vailla päiväunia.

- Tarjoilu oli helppo suunnitella ajankohdan ympärille.
Meillä oli aamupala brunssi. Se sisälsi: Hedelmiä, salaatin, croisantteja, macarons torneja sekä juomia. Kakkuna meillä oli ihana valkosuklaamutakakku.

- Juhlapaikkana meillä oli Tampereen Tallipihan kahvila.
Siihen päädyimme monesta syystä, kuten: Se on tunnelmallinen, olemme aina saaneet siellä hyvää palvelua, tarjottavat siellä on aina todella hyviä !
Yhteistyö Tallipihan Kahvilan kanssa oli todella hyvää ja sujuvaa, ja juhlat onnistuivat mielestämme täydellisesti !  Kaikki oli katettu ja laitettu todella kauniisti !
Talli pihan sijainti on myös hyvä, keskustassa ja siellä on silti hyvät parkkeeraus mahdollisuudet!

- Kukkaset, koristeet ja suklaat halusin läheltämme. Ja nämä kaikki löytyikin Sääksjärveltä !
Ei siis tarvinnut ajella montaa kertaa ja moneen paikkaan, vaan kaikki olivat siellä vieri vieressä.

Kukkaset tilasimme : Olden Goldenista, jossa kukkaset toteutettiin juuri meidän toiveiden mukaan.
Vein mukanani kuvaideoita kukista ja sovimme noutopäivän.
Saimme juuri meidän näköiset  kukka-asetelmat, ja olimme niistä todella iloisia.
Oli mukava saada persoonallinen kukka-asetelma ristiäispöytään.

Koristeet, kuten kaitaliinat, helminauhat ja pompomit ostin Decorahousesta, joka sijaitsee aivan Dammenbergin tehtaan lähellä.
Tein ostoslistan valmiiksi netistä, joten ostostenteko oli todella nopeaa ja helppoa.
Decorahousesta voi tilata tuotteet suoraan kotiin tai ne voi noutaa heidän myymälästä.
Nettikaupassa on valmiiksi omaosio ristiäisiin, joten ideoita on tarjolla heti.
http://www.decorahouse.com/

Halusimme muistaa vieraita jotenkin, joten ajattelimme että suklaa olisi hyvä.
Valkosuklaa-autot sopivat hyvin, sillä oli kyseessä poikalapsen ristiäiset.
Suklaat tilaseimme Dammenbergin tehtaanmyymälästä.
(Pst. Tehtaanmyymälässä pääsee aina maistelemaan ihania suklaita.)
Suklaat saimme valmiiksi kultapakkauksiin pakattuina, joten ei tarvinnut itse enää ostaa pakkauksia.
Tehtaanmyymälästä ostimme myös kummeille hieman suklaata.


Lastenvaatetuksen suunnittelin tarkoin.
Halusin lapsille jotain ei perinteistä, siistiä ja mukavaa.
Niin päädyin Vimman letti-kuosin legginsseihin Navalle sekä kokopukuun Massulle.
Materiaali oli ihanan pehmeää ja mukavat lapsien päälle.
Asut oli myös siistit ja suloisesti molemmilla samaa kuosia.



Kukka-asetelma tehtiin vanhan kirjan sisään.
Veimme kirjan, mihin Ikkä oli taiteillut Eiffeltornin kukkakauppaan
siihen Olden Golden teki meille kauniin asetelman kastepöydälle.


Myös kummeille halusimme pienet kukkaset.
 

 

Tällaisia suklaita laitettiin kummien lahjakasseihin.

Löysimme Sinooperista ihanat lahjakassit, joiden tekstit sopi täydellisesti kummeihin!

Kummin kukka matkalla lahjakassiin!
Kummeille ja isovanhemmille olimme myös teettäneet piirrostaulut Massusta.
 
Taulut paketoituna
 
Annoimme kummeille myös avaimet Massun sydämeen.

Askartelin askartelumassasta pieniä enkelinsiipiä suklaarasioiden koristeeksi.



Suklaarasiat




                               Toivottavasti mitään olennaista ei unohtunut !

                                                             - Mami

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !