sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Joulun avaus

Tänään olemme päässeet Navan kanssa viettämään ihanaa joulun avausta Tampereella.
Aloitimme joulun avauksen perinteisellä ja aina niin ihanalla pukkiparaatilla.

Paraati oli jälleen aivan fantastinen, mukana oli niin joulupukki kuin muitakin hahmoja.
Minun lemppari taisi olla suloiset koirat ja Navan joulupukki sekä perässä ajava poliisiauto.

Sen jälkeen suuntasimme Stokkalle kasvomaalaukseen ja askartelemaan.
Hieman minulle yllätykseksi Napa valitsi itselleen lepakko kasvomaalauksen.

Stokkan jälkeen pyörähdimme keskustorilla, ja sieltä suuntasimme Sokokselle koristelemaan pipareita ja tapaamaan joulupukkia.
Joulupukin syli taisi olla tämän reissun kohokohta.









                                               Mitä meille tarkoittaa joulun avaus?
Perinteisen joulupukkiparaatin ja kaiken muun mukavan ohjelman jälkeen halusin pysähtyä miettimään joulun avausta perheessämme laajemmin.
Miten meidän perheessä joulun aika aloitetaan, tietenkin perinteiseen joulusiivoukseen valmistumalla ja lahjoja ostamalla. Mutta haluan myös tänä vuonna, joulun avauksessa muistaa itselle joulussa tärkeitä asioita. Kuten aika perheen kanssa ja kiireettömyys.
Nimenomaan aitoa aikaa ja aitoa kiireettömyyttä, kaiken ihanan joulusählingin lomassa.
Tänä jouluna haluan lukea lapsille satuja tontuista, vanhanaikaisesta joulusta sekä valmistaa heidän kanssa joulun perinneherkkuja.
Toivon, että lapseni muistaisi joulusta piparitaikinan maun, porkkanalaatikon tuoksun sekä tonttujen jäljet lumessa - joululahjojen sijasta.

                                     Millainen on teidän perheen joulun avaus?

           Ihanaa joulun odottelua ! Koko sydämestä toivottaa Napamassujen Mami

2 kommenttia:

  1. Ihanalle kuulostaa tuo teidän joulun avaus <3. Hauska juttu lepakko kasvomaalaus :).

    Meillä joulu alkaa vähitellen pitkin loka-marraskuuta, mutta ihan varsinaisesti se alkaa ekasta adventista, kun mennään meidän kylän joulumyyjäisiin. Ostosaalis saattaa jäädä vaatimattomaksi, mutta se tunnelma on niin ihana. Itse myin ennen joulumyyjäisissä villasukkia, mutta nyt olen pari vuotta käynyt vain asiakkaana.
    Muuten joulun aloitukseen kuuluu mm. kodin koristelu jouluiseksi ja joululaulut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Joulumyyjäiset ovat kyllä ihania, ja niin tunnelmallisia.

      Poista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !