sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Monster Jam 2015

Vuonna 2013 meidän Napa pääsi ensimmäisen kerran Monster Jam showhun.
Siitä lähtien sitä on odotettu, ja aina kun ajamme Hartwallareenan ohi hän kysyy, että koska mennään katomaan monsteri-autoja.
Viikonloppuna odotus palkittiin, ja käytiin katsomassa Monster Jam show Helsingissä.
Tällä kertaa olimme ottaneet ennen varsinaista esitystä olevaan varikkopartyihin liput.
Varikkopartyillä pääsi juttelemaan kuskien kanssa, ottamaan valokuvia, sai nimikirjoituksia, pääsi aivan monsteri autojen viereen tutkimaan niitä sekä tapahtuman sponsorit järjestivät siellä kaikenmoista ohjelmaa.





















Innolla jäämme odottamaan tulevia näytöksiä!
Napa ja Mami kiittää sekä kumartaa !
<3
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. VAU! Tekin olitte tuolla :D Mekin oltiin, lauantaina. Tosin meillä ei ollut varikkopartylippuja vaan oltiin katsomassa pelkkä show klo 13. Ihan mieletön meno ja meininki siellä oli. Oma postaukseni on muuten valmis, mutta odottelee että saisin kuvat käytyä läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me olimme nyt toista kertaa <3 Ja on kyllä niin upea kokemus <3

      Poista
  2. Mä e tienny et nois kuskeis on myös naisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo naiset ovat myös innostuneet monsteri autoista.
      Vuonna 2013 oli ainakin yksi nainen, ja tänä vuonna 2.
      Scooby doo kuski, nainen on muuten mun ikäinen :)

      Poista

Napamassut kiittävät ja kumartavat kommenteista !